torstai 18. syyskuuta 2008

Kuitenkin

Orvokki on kuitenkin vielä näin hyvin kukassaan:) Pistää silmään aina keittiön ikkunasta katsottaessa, kun roikkuu keinussa. Kesällä yhdessä vaiheessa oli jo saada passit kompostiin, mutta onneksi en laittanut.

Tänä aamuna oli pää niin kipeä ja yskitti aivan keuhkoista asti, että jäi uimahallillekkin meno.
Buranaa ja lepoa ,,onhan tuo asettaunut, mutta pian täytyy taas mennä tropin ottoon,,,tuntuu antavan taas merkkejä olemassaolostaan.

Pojalle vein koululle verkkarit. Hänellä on tänään salibändi harkat ja aamulla meni kuitenkin toiset housut jalkaan. Viestitin opelle tarviiko Poika niitä ja jos, niin koska voi tuoda. Hän vastasi, että ei ole enää oman luokan tunteja , mutta omaan luokkaan voi viedä koska tahansa. Lähdin kaupoille housujen kanssa. Koululla olikin Pojan ope välituntivalvojana, annoin hänelle ja hän toimitti oikeaan osoitteeseen. Mahtoi nuori herra ihmetellä, että mitä nyt, kun ope tuo housuja,,,kohta kuullaan :)

Terkuin Tupuna!

4 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Sinullakin on orvokki pysynyt noin hyvänä! Minulla myös ja peräti kaksi orvokkia. No toinen kyllä alkaa olla jo vähän surkea, mutta vielä olen sitä katsellut ja kastelinkin tänään.

Matleena kirjoitti...

Niin jäi äsken sanpmatta, etteikö se sinun tautisi ala jo hellittää. Eikö se ole ollut joa aika pitkään.

Tupuna kirjoitti...

Matleena: Viikko sitten torstaina alkoi kurkkukivulla flunssa. Lieneekö siitä tää pääkipu vai mistä,,,?

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti tuo tautisi hellittäisi pian.