maanantai 16. helmikuuta 2009

Uutiset!

Haastan tällä kuvalla Marjutin, Sartsan ja Markan


1. Kirjoittamaan hyvän uutisen ja julkaisemaan sen, ellei huvita niin haasta joku toinen sijaiksesi.

2.Valitse joku kuvistasi haastekuvaksi.

3.Julkaise kuva ja haasta muita. :)

4. Leikitellään. :)



Vielä hengissä!



Harhaluulo, että käsityöperinnettä ei enää vaalita.


Nykyään on pinnalla neuletapaamiset, jotka ovat verrattavissa mummojemme aikaisiin ompeluseuroihin.. Erotuksella, että tänäpäivänä kokoonnutaan johonkin yleiseen tilaan, esim.kahvilaan, neulekauppaan jne...


Ennenvanhaan tavattiin ja neulottiin ihmisten kotona. Emäntä hoiti kahvittelun pullineen. Vuoro siirtyi seuraavalle viikolle uudelle emännälle.


Tätä päivää ajatellen, rukkikin on pitänyt harrastuksessa pintansa. Monesta kodista löytyy tällainen. Tämä kaunokainen on Pohjanmaalaisen nuoren Päivi rouvan omaisuutta.Uutisointia varten se on öljytty ja kiillotettu. Arjen koittaessa Päivi polkaisee rukillaan villat langoiksi, että neulojilla riitäisi lankaa, kaunokainen saa arvoisensa pölypeitteen pintaansa.



Päivi haastoi minut tällä kuvalla mukaan kirjoittamaan hyvän uutisen. :)








Anteeksi Päivi, tämä on vähän viivästynyt, mutta tässä tää nyt on. :)
Makoisaa maanantaita toivottelee Tupuna!













5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kiva haaste! Vastailen siihen jahka kerkiän... Pitää ettiä se uutinen ainakin.
Mukavaa päivänjatkoa!

Matleena kirjoitti...

Kivan jutun kirjoitit kuvasta! Ja totta joka sana! ;)

Kiitos muuten minulle kommentissa antamastasi haasteesta! Mietin kuvaasi ja jos tulee joku kiva juttu mieleen, niin voinpa käydä sitten nappaamassa tuon kuvan, vaikka vasta olen yhdestä kuvasta jutun tehnytkin. :)

Huivikin on jo edennyt! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun kirjoittelit, mukava tarina. Mukavaa viikkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska juttu; vastaan siihen, kun vain ehdin:)

Tupuna kirjoitti...

sartsa: Kiitos:)

Matleena: Kiitos,katsellaan ja mietitään.:)

Päivi: Kiitos haasteestasi ja kiva kun piipahdit lukemassa minun mietteitäni. :)

Marjut: Kiitos:)