sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Onko tuttua?

Moikka!

Otsikon mukainen kysely. Tytär oli bongannut äiteelle langan kirpparilta. :)Googletin, mutta en löytänyt mitään tietoa, eikä Novitan sivuiltakaan. Tässä on 80% villaa ja 20 keinokuitua, konepesu ja sellaiset tiedot tietenkin löytyy vyötteestä,mutta esim. miltä ajalta tää on, kuinka käyttäytyy jne....Ihana väristä ja luulisin, että ihan hyvää lankaa, mutta?????

Sunnuntai on kääntynyt iltaan. Pieni mummin kultakin lähti kotiaan, oli yökylässä. Suloinen pojan viikari, ovat kovasti kavereita enonsa eli Pojan kanssa.

Lähdenpä pienelle vierailu kierrokselle, jos joku on päivittänyt blogiaan.

Hyvää sunnuntai-iltaa toivottelee Tupuna!

12 kommenttia:

Inkeri kirjoitti...

Muistelen, että tuota olisi ollut myynnissä joskus 1990-luvun puolivälissä, vielä ehkä v.1997

MariL kirjoitti...

Tuota on ollut myynnissä v. -97-98 taitteessa ainakin. Osaan ajoittaa sen siksi noin hyvin, koska ostin itselleni television juuri tuossa vuodenvaihteessa (koska Dallasin uusinnat alkoivat tammikuussa -98 ;) ), ja tuli silloin uutuudenviehätyksenä töllisteltyä sitä telkkaria kaikki vapaa-aika, ja neuloin silloin parissa viikossa neuletakin Venlasta, jota siis oli silloin myynnissä. :) Hyvä lanka oli minun mielestäni, eli eikun puikoille vaan! :)

Matleena kirjoitti...

Minulle ihan outo lanka, mutta Marihan jo kertoikin, miltä ajalta on peräisin. Minä en kutonut silloin juuri mitään, vaan kirjoin ja kirjoin vain! Se oli sitä aikaa se! ;D Mutta ihan väri on langassasi ja melkoinen kasa!

Puffala kirjoitti...

Oi miten herkullinen väri! Hyvin on tytär osannut pitää silmänsä auki kirpparilla! :)

Omppumato kirjoitti...

Kauniin väristä lankaa.
Rohkeasti neulomaan vain :).

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla, että tykkäät huivista :)
Ihana väristä tuo lanka tosiaankin.
Mukavaa alkanutta viikkoa !

Anonyymi kirjoitti...

Varmaan oikein hyvä kirppariostos. Ja väri on kaunis:)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniin väristä lankaa ja varmaan hyvälaatuista kun on villaa noinkin paljon. Muuten ihan outo lanka. Neuloin vielä 90-luvulla enemmän puuvillalangasta, kun tykkäsin siitä enemmän. Nyt on ihan päinvastoin, kyllä hyvä villa aina puuvillan päihittää. Niin ne mieltymykset muuttuu.

Tupuna kirjoitti...

Inkeri ja Mari:Kiitos tiedoistanne. Onko sulla Mari tuo neule vielä tallessa?

Matleena: Sulla on varmaankin paljon kirjontatöitä.:)

Äit-Puffa: Hän katselee aina sillä silmällä. :)

Omppumato: Juu, näin täytyy tehdä. :)

Lettu: Kiitos. :)

Marjut. Tykkään kyllä väristä. :)

Pirena: Näinhän nää jutut menee. :)

MariL kirjoitti...

No eihän mulla sitä neuletta enää ole tallessa, kun olen niistä ajoista hiukan ensinnäkin pienentynyt, toisekseen se nyt vain lakkasi jossain vaiheessa miellyttämästä. Taisin kirpparille sen viedä... tuleehan noita uusia neuleita koko ajan. :) Mutta ihana sitä oli neuloa, sen muistan! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oiskohan toi Venla taas niitä jollekin tietylle kaupparyhmälle tehtyjä lankoja. Niitähän ei Novitan omissa myymälöissä juuri näe. En muista yhtään ton nimistä tulleen vastaan. Monet Villiksen langoistahan tulee jostain ulkomailta tänne Suomeen kerittäviksi ja laittavat niihin vyötteet täälä.

Anonyymi kirjoitti...

voin katsoa onko tuolle Venlalle ohjetta vanhoissa lehdissä ja minä vuonna, kun pääsen lankojen laskemisesta eli parin viikon kuluttua aikasintaan :)