sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Taas

Moikka!

Sartsa pyysi hakemaan minua tään jo aiemmin saamani tunnustuksen. Mikäs siinä, tämä on niin söpö kuva ja ihana asia, että värkkään tästä uuden postauksen. Kiitos Sartsa! :)

Viimeksi mua jäi harmittamaan, että olisi ollut niin monen monta kenelle tään olisi voinut antaa. Tällä kertaa tään saa napata mukaansa vakkarikävijä, joten ottakaapa mukaanne. :)



Nyt on sitten tullut kesä ja kärpäset. Tänään 28c varjossa. Istuin aamuauringossa pari tuntia ja päivällä lisää, että on tullut oltua säteilyssä.
Eilen mies istutti kesäkukkasia,lumihiutaletta ja annansilmää noihin ikkunanalusastioihin. Kovin ovat pieniä, mutta eiköhän ne siitä taas kasva.
Kuinkahan käy tässä pöntössä asustavien. Tikan per..na on taas kulkenut naputtelemessa. Pikkulinnut ja meitin miehet ovat vielä saaneet häädettyä tikan pois,mutta eihän ton kauaakaan tarvii naputella pönttöä saattaakseen sen maahan.En tykkää yhtään tikasta on nimittäin jo aiempana vuonna yhden piskuisten pesämajan pudottanut maahan. Silloin siihen ei auttanut rautalankakaan. Lähdettiin illaksi pois kotoa, takaisin tultua oli vaan höyheniä ja muuta mukavaa maassa. :(
Lähdenpä neulomaan vaikkei sitä ehkä helposti usko, kun ei mitään valmista ole!
Terkuin Tupuna!

4 kommenttia:

sartsa kirjoitti...

Heh :D Olen omatoiminen ja otan tunnustuksen mukaan, koska olen vakkarikävijä.
En kyllä sen takia antanu sitä sinulle.

Irina kirjoitti...

Täällä meillä Perämeren rannalla ei ole kesä, eikä kärpäsiä! Koko päivän on vain kylmästi tuullut tuolta mereltä! Asteitakaan ei ole tainnut olla kuin hätäisesti 15.
Meillä on kirjosieppo vallannut ainakin yhden pesäpöntön.
Lämpimiä päiviä alkuviikkoonkin!

MarjutJ kirjoitti...

Eilen koiralenkillä käytiin uimarannassa ja siellä oli hanhipariskunta poikasineen. Eivät edes pelänneet meitä yhtään, ihan hitaasti vain lompsivat takaisin uimaan.

Pirena kirjoitti...

Kiitos, voisin kyllä ottaa tunnustuksen, tiedä sitten sen siirron kanssa.
Meillä oli joku pieni lintu tehnyt pesän katajaan ja ilmeisesti orava hajottanut sen. Otin loput rääppeet pesästä ja siellä oli kaksi pientä munaa, mutta hajonneet molemmat. ajateltiin ensin, että harakka olisi hajottanut, mutta oravaa epäillään enemmän.
Kiva kun kävit ihailemassa huiviani.
Olen tällähetkellä niin vahvasti lääkehumalassa, selkä ja nivuset niin kipeät, olleet jo viikon, etten meinaa kävelemään päästä. Olen harkinnut, josko tuonne arvauskeskukseen arvaisi tilata ajan.