lauantai 29. elokuuta 2009

Kohta alkaa ja tunnustus. :)

Moikka!

Marjut antoi tällaisen tunnustuksen minulle, kiitos kovasti. :) Aina saavat mielen lämpimäksi nää jutut. Tietenkin lähetän Marjutille takaisin, mutta myös uudelle tuttavuudelleni Irinalle, VillaLankalalle , Letulle ja Matleenalle! Olisihan mulla paljon muitakin,tällä kertaa tällein!



Tänään sain tiedon, että alan keräämään satoa Perunalaariin. Viime syksy meni heiniä seivästäessä. :)
Sinä, joka olet myös Perunalaarin tuottaja,olisi kiva jos jättäisit pienen kommentin tänne mulle. Tietäisin ketä kanssani tikuttelee. :)
Tänään on ollut vieraita. Nähdään aina muutaman kuukauden välein. Oli kiva nähdä taas heitä.
Kaikille hyvää lauantai-iltaa, terkuin Tupuna!


tiistai 25. elokuuta 2009

Kännykoteloni

Moikka!

Tiistai on kääntynyt iltaan. Monenmoista on tänäänkin taas tapahtunut. Aamulla kävin fyssarilla. Päivällä humputeltiin "apulaiseni"kanssa kaupoilla. Niin mullahan on ollut nyt kaksi päivää kaveri täällä. Mukava 21 vuotias tyttö. Tässä tehdään tuttavuutta ja opetellaan tuntemaan toisiaan. :)

Pojan yläaste on lähtenyt ihan mallikkaasti alkuun. Kotitaloudesta on innoissaan , ainakin toistaiseksi. Tänään hän oli kokki, keitti kaurapuuron. Hyvää kuulema tuli, mutta ei niin hyvää kuin sulla äiti. :)


Entiset kännykoteloni ovat menneet niin nuhjaantuneeksi,että virkkasinpa tänään uuden. :) Tenneseetä ja 2,5 koukku.


Ilmat ovat muuttuneet jo syksyisiksi. Minunkin aamuauringossa olot ovat loppuuneet. No jospa siellä Kyproksella aurinko hellisi meitä syyskuussa, kun lähdemme "parin naisen" kanssa reissuun,,,vilkutukset teille. :)
Näillä eväillä tälläkertaa Resori sulkee suunsa. :)
Terkuin Tupuna!

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Pepposen liivihame ja bolero

Moikka!

Tässä se nyt on. Ihanaa,että sain valmiiksi. Olen tehnyt jo tätä kauan, ihan kyllästymiseen asti. Toivottavasti pikku neitonen ehtisi vielä käyttää tänä kesänä tai mahtuisi ensikesänä sitten.


Liivihame edestä....
Bolero,josta miestuumasi, etteihän tuo mahdu kuin hetken...luuli villatakiksi. :)

Bolero takaa. Täytyi kikkailla lankojen kanssa. Oli vaan 200 gr. ,ei riittänyt yks väriseen jakkuun. Kokonaiskulutus on 185gr.


Tässäpä koko komeus. :)



Ohje on tästä lehdestä. Susu sanoikin ohjeita antaessaan "tässäpä teille pieni puuhapussi" :) Sitä tää on ollut. Neuloin kakkosen puikoilla, eikä neuletiheyden kanssa ole ikinä näin kovaa säätämistä kuin nyt.
Lanka on Austermannin Recordia, jonka olen saanut arpajaisvoittona, mutta en muista keneltä. Kiitoksia sulle vielä tässä vaiheessa. :)
Edellisessä postauksessa Matleena kyseli kuinka monta meitä on. Mulla on viis sisrusta,kaks veljeä ja kolme siskoa. Suuri rikkaus, että meitä on syntynyt näin monta.
Jospa lähtisi päiväkahvin keittoon!
Terkuin Tupuna!




keskiviikko 19. elokuuta 2009

Lahjontaa miulle! :)

Moikka!

Pitkästä aikaa,,,,, joka näkyy rientävän niin ettei perässä pysy.

Kuvassa lankavyyhti, joka on kuulema värjätty aivan minua ajatellen. :) Villa Lankala lahjoitti viime lauantaina Ogelissa neuletapaamisen yhteydessä. Oltiin siellä Apen ja tietenkin monen muunkin kanssa. :) Minulla ei syntynyt ostoksia vaikka tarjonnasta ei tietenkään ollut puutetta. Lankavarastoni pullistelevat sen verran, että riittää meikän iäksi, jos ei erikoista määrattyä tarvetta ilmene. :)

Minulla on täällä vieraskin tai vieras ja vieras, mutta ei asustele joka päivä meillä. Oma rakas Siskoni Kainuusta,,,joutunut olemaan evakossakin, kun olin pari päivää taas kontrolli käynnillä sairaalassa. Olen onnekas, kun minulla näitä sisaruksia riittää ja kaikkien kanssa "vedetään yhtä köyttä." :)

Kyselin Siskolta, että mitäs kirjoittaisin vielä, hän käski, että Pepposen mekko alkaa olla pian valmis. Niin,,,,hän hoputtelikin, että alahhan päivittämään Resoria, niin täässähän tätä tällä kertaa.

Terkuin Tupuna!

torstai 13. elokuuta 2009

Punahattuja



Moikka!
Lempparikukkani ovat aloittaneet kukintansa. Muutama vuosi sitten piti aivan välttämättä saada tätä kukkasta. Ensin oli toisessa paikassa muttei viihtynyt,nykyisessä penkissä on tuuheutunut ja kasvanut. Keväällä , kun en muistanut Punahatun olevan paikassaan, meinasin kitkeä alut pois,on jotenkin niin rikkaruohon oloiset lehdet. :)
Meikän pitäisi varmaan muuttaa aurinkoisille maille. Eilinen oli kovin harmaa ja sateinen, meikäkin oli aivan maansa myyneen oloinen. Minuun kyllä näköjään tänäkesänä pesiytyi aurinko ja valo etten tahtoisi millään antaa pois.
Tänään kävin vika kerran nykyisellä fyssarilla. Seuraava kerta on täällä omalla paikkakunnalla ja eri hoitajalla. Nyt hernerokan lämmitykseen.....
Terkuin Tupuna!

maanantai 10. elokuuta 2009

Tunnustusta

Moikka!

Sain Sartsalta tällaisen jutun. Kiitos kovasti, lämmittää mieltä kovasti. Annankin tään Susulle, oleppa hyvä!

Eipä tässä kummosia kuulumisia. Aurinkoa , fysikaalista, neulomista,puheluita,perhettä jne....
Nyt tuntuu todellakin kaikki olevan siinä, joten seuraavaan kertaan. :)

Terkuin Tupuna!

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Kännykotelo

Moikka!

Mummille pyyntö mustasta kännykotelosta jossa punaisella kuva,,,mikä ja miltä näyttää? :)

Lupasin, arvellessani neulomista,että eihän pyydetyssä kuviossa mitään onkelmaa. :)
Kuitenkin ajatuskin oli virkkaamisessa, mutta en oikein sisäistänyt sitä. Tehty mikä tehty, kuvion teko ei ollutkaan virkkaamalla niin helppoa kuin kuvittelin. Kelpaakohan nuppuselle, katsotaan. :)

Kotelo on Malibusta koukulla 3,5. Punainen on virkkauslankaa nelinkertaisena.

Olen ollut kuusi tuntia auringossa, oli jo pakko tulla sisälle, kun porottelee niin kuumasti. +25c,ihanaahan tää on , kyllä saadaan olla kiitollisia näin hyvästä kesästä.

Hyvää alkavaa viikkoa, terkuin Tupuna!

torstai 6. elokuuta 2009

Elokuun satoa ja kukkasia

Moikka!

Taas on ollut kesäisen kaunis, aurinkoinen päivä. Aamulla huomasi kuitenkin, että syssy, syssy on tulollaan, maa oli kovin kostea, eikä lämpö hetkessä olekkaan sellaisissa lukemissa kuin aiemmin.

Tiistain ja keskiviikon olin tyttären perheen luona. Siellä menoa ja meininkiä, sekä vaarallisia tilanteita riittää. :) Tytär oli leiponut herkullista kinkku-sienipiirakkaa ja marjapiirakkaa. Suolanen piirakka meni M:lle ja meikälle, muitten herkkuihin se ei näköjään kuulu. Pepposelle äitinsä tarjosi, ei suostunut maitamaankaan, mutta marjoja tais olla vadelmia sellaisella innolla suuhun että, samoin kuin veljensäkkin on vihannesten ja marjoje/hedelmien perään. Pikku nuppunen nukkui söpösti suu mutturullaan vieressäni aamulla herätessäni. :) Kiitos kovasti ja terkkuja teille!

Mies toimi kuvaajana ja tällaisia otoksia hän oli saanut aikaseksi. :)


Karviaiset jo näin kypsiä.

Syyshortenssiakin alkaa availla kukkasiaan.

Syysleimu....:)


Tässä koko komeus, ei onneksi vielä täydessä kukassaan.



Valkoinen lilja yksinään nököttää.





Kuunliljoja,alkavat olla jo aikansa kukkineet.
Jospa lähtis neuleen pariin....Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Terkuin Tupuna!


sunnuntai 2. elokuuta 2009

Kukkasia ja Enkeli

Moikka!



Kukkii lapinorvokki ,vaikka keväällä kukkasen kasvuun lähtö vaikutti hyvin vaikealta. Meillähän on ollut näitä joka kesä monta ruukullista pihalla. Saatiin sitten nytkin. :)



Perjantaina saamiani kortteja. Ihana Enkelikortti kokoelmaani, kiitios Tyttöseni. Kesäiset kukat tulivat toivottamaan voimia ja jaksamista.





Keskiviikkoisella tyttöjen humputtelureissulla törmäsimme ylläolevan kortin saloihin Lanun aukiolla. Capoeira on musiikillinen taistelutanssi ja elämäntapa – ja ennen kaikkea osa brasilialaista kulttuuria. Hienon kuuloista ja näköistä esitystä.

Olen katsellut blogeissa, kun esitellään heinäkuun valmistuneita töitä. Aloin itsekkin katsomaan, että olenko tehnyt mitään valmista, purkanuthan kyllä olen sen tiedän. Ei monta, mutta Pepposen hattu, liivini ja tiskirätti. En osaa laittaa kollaasin muotoon, niin linkitän puikon ja koukun kautta kulkeneet langat.
Tällaista tälläkertaa,,,hyvää alkavaa viikkoa, pidetään toisistamme huolta! :)
Terkuin Tupuna!


lauantai 1. elokuuta 2009

Kännykotelo kera kukkasien

Moikka!

Apelle kännykotelo, lilana toivomuksen mukaan. :)
Luullakseni tenneseetä ja 2,5 koukulla. Tällainen syntyy äkkiä,,,tuumasinkin, että näillähän vois vaikka lyödä leiville. :)
Kuva auenneesta unikosta. Kaunis, vaikka oranssi ei olekkaan lempparivärini.

Kuva lähempää, värit pääsevät loistoonsa.


Syötiin juuri terassilla, maha täysi. :) Aurinko kettuilee minulle, äsken oli aivan pilvessä ja heitti vettäkin ruokaillessamme,alkoi aivan viluttamaan. Nyt taas, kun tulin tähän paistelee lämpimästi. Tällaista tää suomen kesä. :)

Saunan lämpöä ja leppoisaa lauantaita!
Terkuin Tupuna!