Tuuli meinaa viedä mennessään katotkin, aivan uskomattoman kovasti puhaltaa.
Äskettäin oli hyvä perata puolukoita, kun lehdet lenteli melkein itsestään pois, no jäi siihen jotain nypittävääkin. Mies on jo kerännyt 11 litraa. Aukeella ovat kuulema kypsiä, mutta varjoisemmassa paikassa ei.
Saunailta ja sinne menen terkuin Tupuna!
Taitaa olla ensimmäinen syysmyrskyn poikanen täällä meilläkin. Ja vettä tulee kaatamalla!
VastaaPoistaKauniita syksyn kukkijoita on pihallanne!Syyshortensiassa on kyllä tosi mahtavat kukinnot. Niin kuin on syysleimussakin.
Minä en ole vielä puolukoita poiminut. Täällä meillä vois olla nyt hyviä hyytelömarjoja. Pitääpä käydä huomenna noukkimassa,kunhan tuo sade hellittää!
Mukavaa keskiviikkoiltaa!
Meillä oli aamusta oikein ihana vaikkakin tuulinen sää. Sitten tuuli yltyi entisestään ja nyt jo sataa ja riepoo vettä oikein kunnolla.
VastaaPoistaIhania nuo sinun kukkaset! ;)
Kovin on ilmat menneet
VastaaPoistasyksyisiksi:( Kaunis tuo syyshortensia;). Itselläni on pallohortensia ja sekin on kukkinut valtavasti tänä kesänä.
Meilläkin tuulee niin, että tukka päästä lähtee, mutta ilman takkia tarkeni silti illansuussa apteekkireissulla pistäytyä (autolla tosin) kun ulkolämpötila oli vielä lähellä 20 astetta eikä meillä ole vedestä tietoakaan, mutta nopeastihan tuo voi tuosta muuttua.
VastaaPoistaUpeita kukkijoita taasen pihallasi, oikein ilo silmälle näin ruudunkin välityksellä.
-merja-
Ihania kukkakuvia taas. Tänä vuonna puolukat saa jäädä kerämättä kun viimevuotisetkin on vielä käyttämättä. Jospa yrittäis keskittyä sukkasatoon...
VastaaPoistaIhanat kukkapuskat. Tuuli puhalsi eilen täälläkin, mutta ei ollut laisinkaan kylmä.
VastaaPoistaKauniita ovat kukkasesi!
VastaaPoistaMeillä taitaa jäädä puolukat metsään; minähän en tunnetusti näe niitä, ellei joku vartavasten osoita.
Kyllä niin niin kauniita syyskukkijoita sulla! Sinulla varmaan on ihana puutarha.
VastaaPoistaUpeita kukkasia Sulla!
VastaaPoistaPuolukoita on kiva napsia sieniretkellä, mutta että poimisin... sinne taitavat jäädä.
Sinulla se vaan jaksaa kukkia. Minulta vei syyshortensian alun ruohonleikkuria työntävät pojat ja syysleimut on jo kuollu, kun ne ei saanu kait riittävästi vettä... Noin vähästä ottivat nokkiinsa!!
VastaaPoistaSemmonen kyl oikeesti harmittaa, että pasuunankukkien nuput ei kait jaksa enää oikein aueta, kun ei oo enää niin lämmintä. Yks vaivanen kukkanen avas nuppusa.
MEillä syysleimujen kukinta on jo ohi. :( Minä niin tykkään niistä, kun kaikki muut kukat on jo kukkineet ja sitten leimut aloittaa. Tuovat kummasti väriä syksyyn.
VastaaPoista